Kulttuurishokkeja ja inspiroitumista emoaluksella

7.4.2016

Arki Smoyssa on muuttunut aikalailla sitten edellisen blogijulkaisun. Maaliskuun viimeisellä viikolla Unioninkadulla oli menoa ja meininkiä kun pohdittiin, mitä tulevissa uusissa toimitiloissa tarvitaan ja millä tavalla ja millä välineillä siellä ylipäätään tehdään töitä. Voiko sinne viedä omia kahvimukeja? Mitä tehdään kaikille näille pöytätuulettimille? Muuttomatka ei ollut pitkä, mutta muutos työssä ja arjen pyörittämisessä sitäkin suurempi.

Mainostoimistomme muutti siis huhtikuun ensimmäisenä M.O.W. Mothership of Workiin Pikkuroballe. Ensimmäinen kulttuurishokki kohdattiin, kun saavuimme paikalle jo kahdeksan jälkeen vain huomataksemme, että vastaanoton tunnelmahenkilökunta ei saavu töihin ennen yhdeksää.

Työskentely emoaluksella tuo jatkuvasti vastaan uusia haasteita. Jotkut ovat aivan tavallisia: miten pääsen nettiin ja mistä löytyy kahvikuppeja. Toiset mieleen nousevat kysymykset ja toisaalta myös oivallukset ovat uniikkeja tälle uudelle työympäristölle: tarvitseeko aamujoogaan oman maton, miten saa toivebiisinsä oman kerroksen aulaan soimaan ja kahvikonehan on oiva verkostoitumispaikka.

Mothership of Work on vielä monilta osin työn alla ja me residentit pääsemme vaikuttamaan yhteisön kulttuuriin ja toimintatapoihin. Työskentelyn puitteet muotoutuvat pikkuhiljaa toiveidemme mukaisiksi. MOWin asukkaiden yhteisessä kokoontumisessa pohdittiin neuvotteluhuoneiden koon lisäksi päiväunihuoneen mahdollisuutta ja sisäpihan riippukeinuja.

Huomattavin ero entiseen ei ole jokapäiväinen popcornin mahdollisuus tai hipsterimäinen sisustus, vaan se, että täällä tapaa jatkuvasti ihmisiä. MOWissa työskentelee paljon luovan alan yrityksiä, prolancereita ja freelancereita. Täällä voi käydä kahvitauolla piipahtamassa viereisessä toimistossa tervehtimässä vanhaa tuttua tai tutustumassa uusiin ihmisiin. Kuulinkin jonkun jo sanovan, että parhaat keskustelut alkavat kahvikoneelta, sieltä löytyy uusia yhteistyökumppaneita.

Tunnelma täällä emoaluksella on sekä innostunut että hiukan futuristinen ja joko tarkoituksella tai sattumalta täällä viljelläänkin silmäänpistävän paljon avaruusalusvitsejä. Konsepti tuntuu kiteyttävän sen, mistä paljon puhutussa työelämän uudistumisessa on kyse: ihmiset haluavat työpaikaltaan vähän enemmän kuin ennen. Työpaikalla on nyt lupa viihtyä ja verkostoituminenkin saa olla helppoa. Tätä kai on tulevaisuuden työelämä. Tuntuu mahtavalta olla kehityksen näköalapaikalla katselemassa kuinka tulevaisuutta muovataan. Työskentelevätköhän pian kaikki tällaisessa ilmapiirissä ja ympäristössä? Sitä ainakin vasta työuraani aloittelevana opiskelijana toivon!

MOWin tunnelmaa on vaikea on kuvailla lyhyesti. Ytimekkäimmin se voisi olla ekstrovertin verkostoitujahipsterin unelma: kahvikoneella, kenialaisten tummaksi paahdettujen kahvipapujen jauhautuessa, paikalle saapuu aina joku, joka haluaa tutustua ja jutella ja joskus joku innokas kävelee omankin toimiston ovesta sisään. Kuitenkin se on myös paljon muuta, popparin ja kahvin jännittävä makuyhdistelmä, ihmisiä läppäreineen aulatilojen sohvilla, innokasta ja ennakkoluulotonta pohdintaa uusista mahdollisuuksista. Tunne siitä, että lähes mikä vain on mahdollista ja toteutettavissa. Tunnelmaa ei ehkä voi tyhjentävästi kuvata sanoin, vaan sitä täytyy käydä itse haistelemassa.

Smoyn jengi kotoutuu kovaa vauhtia yhteisöön ja uusi ympäristö antaa itse kullekin uutta virtaa ja inspiraatiota. MOW muotoutuu asukkaidensa näköiseksi ajan mittaan, eikä vielä voidakaan täysin tietää, millaista työskentely tulee lopullisessa muodossa olemaan. Odotamme innolla, minkälaisia mahdollisuuksia uusi yhteisöllinen työympäristömme vielä meille tarjoaakaan!

Ronja Norja, markkinointiassistentti

Olen kolmannen vuoden markkinoinnin opiskelija Metropolia Ammattikorkeakoulusta Helsingistä. Tutkinnostani on jäljellä opinnäytetyö ja työharjoittelu, jonka suoritan Mainostoimisto Smoyssa 4.1.-3.6.2016.

Viimeisimmät artikkelit