Mainostoimisto SMOY Oy:n enemmistöosakkuus toimivalle johdolle

Elokuu 2009

SY Invest Oy on myynyt enemmistön Mainostoimisto SMOY Oy:n osakkeista sen toimivalle johdolle. Osake-enemmistön (52 %) omistaa kesäkuussa tehdyllä kaupalla Mainostoimisto SMOY Oy:n toimitusjohtaja Maria Blomberg. Vuodesta 2003 SMOY:ssa työskennellyt Blomberg jatkaa toimiston operatiivisessa johdossa ja päivittäisissä asiakasyhteyksissä kuten ennenkin.

Samaan aikaan tehdyssä osakekaupassa projektijohtaja Kimmo Levosesta tuli myös SMOY:n osakas.

Edellä mainittujen lisäksi Mainostoimisto SMOY:n hallitukseen kuuluvat edelleen SY Invest Oy:n omistajat Robert Tigerstedt ja Christian Wikström.

”SMOY elää nyt erittäin mielenkiintoisessa kehitysvaiheessa kun mainostajat ovat huomanneet vahvan asiakkuusmarkkinoinnin osaamisen olevan tärkeässä asemassa tämän päivän tuloshakuissa markkinoinnissa”, toteaa Maria Blomberg. ”SMOY:ssa pystymme soveltamaan suoramarkkinointia ammattimaisesti myös digitaalisiin kanaviin, ja olemme saavut! taneet yhdistelmällä loistavia tuloksia asiakkaillemme. Tälle kokemukselle on kysyntää ja ketterällä palveluasenteella uskomme vahvasti onnistuvamme.”

Aiemmin Bonnier-konserniin kuulunut Mainostoimisto SMOY Oy on perustettu vuonna 1980. SMOY on tulokselliseen asiakkuusmarkkinointiin erikoistunut edelläkävijä, jonka riveissä työskentelee 14 perinteisen ja digitaalisen markkinoinnin ammattilaista. SMOY:n asiakkaisiin kuuluu mm. Synsam- ja Cazze optikkoketjut, Nordea Rahoitus, Anttila, Radio Nova, Elfving ja Kustannusosakeyhtiö Tammi.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Maria Blomberg, 040 732 2902, maria.blomberg@52.59.215.158
Projektijohtaja Kimmo Levonen, 044 538 6636, kimmo.levonen@52.59.215.158