MARKKINOINNIN TRENDIT 2018 – Lisätty todellisuus ja äänihaku ovat jo täällä

2.2.2018

Joka vuosi saamme todistaa muutoksia, joita tapahtuu käyttäytymisessämme, tottumuksissamme ja valinnoissamme. Mitä haluamme, mitä teemme, millä tavalla ajattelemme ja miten kommunikoimme – kaikki nämä asiat muuttavat maailmaa ympärillämme ja pakottavat markkinoinnin tuulet puhaltamaan uuteen suuntaan.

TEKOÄLYN KEHITYS JATKUU

Vuonna 2017 Facebookin robotit kehittivät oman salakielen, jonka vuoksi tekoälykokeilu täytyi lopettaa. Viime kuussa uutisoitiin, että sekä Alibaban että Microsoftin tekoäly voitti ihmisen Stanfordin lukutestissä. Tekoäly sitä, tekoäly tätä – keskusteltu tekoälyn kehityksestä on käynyt kiivaana. Pahimmissa skenaarioissa robottien kuvitellaan vievän työpaikkoja ja ottavan vallan ihmiskunnasta niin kuin kieroutuneimmissa Black Mirror -sarjan jaksoissa. Todellisuudessa tekoälystä on enemmän hyötyä kuin haittaa. Se tarjoaa paljon mahdollisuuksia niin kuolevaisten arkielämän helpottamiseen, kuin liiketoiminnan kasvattamiseen.

Tekoälyn ansiosta markkinoijat pystyvät jo nyt suunnittelemaan tehokkaampia strategioita sekä luomaan tarkkaan kohdistettuja personoituja markkinointiviestejä. Adoben ennusteen mukaan tekoäly alkaa pian tehdä strategisia markkinointipäätöksiä ihmisten puolesta. Tietokoneohjelmat tulevat itse analysoimaan dataa, rakentamaan segmenttejä, luomaan mukautettuja, persoonallisuuteen ja käyttäytymiseen perustuvia mainoksia sekä käynnistämään ja lopettamaan kampanjoita kanavasta riippumatta.

Koska yhä useampi estää mainoksia verkossa käyttämällä mainonnanesto-ohjelmia, Accenture ilmoitti rakentavansa parhaillaan product placement -teknologiaa, joka helpottaa mainostajien taistelua ad blockereita vastaan ja jonka arvioidaan tuottavan yhtiölle miljardeja dollareita. Uusi softa tulee mahdollistamaan nopeaa reaaliaikaista logojen ja tuotteiden henkilökohtaistamista ja sisällyttämistä relevantteihin sisältöihin. Jos olet esimerkiksi etsinyt verkosta tietoa Lenovon uutusläppäristä, näet seuraavaksi saman läppärimallin Netflixin suosikkisarjasi päähahmon sylissä.

LISÄTTY TODELLISUUS TULEE SISÄLTÖMARKKINOINTIIN

Uusien formaattien kehittyessä ja yleistyessä, sisältömarkkinointi ei ole enää pelkkää blogin kirjoittamista tai BuzzFeed-sivuston kaltaisten erilaisten numeroluetteloiden laatimista. Tänä vuonna AR (Augmented Reality) eli lisätty todellisuus tulee olemaan monien kokeiluhaluisten edelläkävijäyritysten agendalla. Kyse on järjestelmästä, jossa keinotekoista, tietokoneella tuotettua tietoa kuten vaikkapa kuvaa, tekstiä, ääntä ja videota on lisätty näkymään todellisessa ympäristössä. AR tarjoaa yrityksille aivan uudenlaisia tapoja markkinoida ja vuorovaikuttaa ihmisten kanssa, joten AR-sovellukset tulevat varmasti yleistymään.

Kenties tunnetuin AR-sovellus on toistaiseksi vain USA:ssa toimiva IKEA Place, jolla voi sovittaa Ikean huonekaluja omaan kotiin. Myös Suomessa on jo nähty lisätyn todellisuuden teknologian hyödyntämistä markkinoinnissa. Esimerkiksi osana Tuntematon Sotilas –elokuvan markkinointikampanjaa Valion maitotölkeissä olevat Tuntematon Sotilas –julisteet heräsivät henkiin älypuhelimeen ladattavalla AR-sovelluksella, ja Stockmannilla oli voinut appin avulla seurata tontun seikkailuja tavaratalossa sekä tavata joulupukin viime joulukautena.

ÄÄNIHAKU ON TÄÄLLÄ

Tämä saattaa tulla yllätyksenä, mutta ihmiset todella tekevät äänihakuja. Googlen toimitusjohtajan mukaan 20 % mobiilihauista on jo äänihakuja ja äänihakujen osuus kaikista hauista on peräti 50 % vuonna 2020.  Äänihakujen suosio kasvaa varsinkin digitaalisten assistenttien kehittymisen seurauksena. Tunnetuimpia digiassareita ovat Siri, Cortana, Google Assistant ja Alexa.

Suomen kielellä äänihaku ei kuitenkaan vielä toimi toivotulla tavalla johtuen suomen kielen monimutkaisista sijamuodoista. Tuskin tulemme Suomessa näkemään äänihakuun perustuvia mainoskampanjoita vuonna 2018, mutta äänihaun kehitystä ja kuluttajien käyttäytymistä kannattaa ehdottomasti seurata. Pian hakiessasi kaupan aukioloaikoja tai etsiessäsi tietynlaisia kenkiä, sinulle ei tule mieleenkään kirjoittaa mitään Googlen hakukenttään.

TIETOTURVA HUOLETTAA

Mediasta on saanut viime aikoina lukea sairaalaan tuhansien potilaiden henkilötietojen vuotamisesta, salaisten poliisiviestien päättymisestä ulkopuolisten laitteisiin sekä F-Securen lukuisista julkisista varoituksista kodin IoT- eli nettiin kytkettyjen laitteiden haavoittuvuuksista. Tietoturva on merkittävä ja kasvava globaali huolenaihe. Ihmiset ovat huolissaan siitä, mitä tietoa yritykset heistä keräävät ja miksi, miten ja kuka sitä käsittelee, ja mihin sitä käytetään.

EU:n uusi 25.5.2018 voimaan astuva tietosuoja-asetus (General Data Protection Regulation, GDPR) aiheuttaa kaikille EU:n kansalaisten tietoja käsitteleville yrityksille ja organisaatioille uusia velvoitteita. Jatkossa henkilötietoja ei saa kerätä ja käsitellä ilman sopimuksellista oikeutta, nimettyä tarkoitusta tai osapuolen suostumusta, joten lähes kaikki yritykset joutuvat päivittämään toimintatapansa.

ODOTUKSET KASVAVAT

Maailma muuttuu hurjaa vauhtia. Googlen tekninen johtaja, kirjailija ja visionääri Raymond Kurzweil kertoo, että muutos on ollut niin eksponentiaalista, että “This translates to us experiencing 20,000 years of change in the 21st century.” Tietotekniikan marssiessa eteenpäin kuluttajien odotukset kasvavat entisestään, mikä painostaa markkinoijia löytämään uusia innovatiivisia keinoja pitää heidät tyytyväisinä. Koska mielikuva brändistä syntyy kaikkien kuluttajan ja brändin välillä tapahtuneiden interaktioiden ja kokemusten summana, asiakaskokemuksen on oltava kaiken tekemisen keskiössä.

Viime vuosina suuresti esillä olleet markkinoinnin trendit kuten big data, vaikuttajamarkkinointi, videot ja natiivimainonta on jätetty pois tästä listauksesta, sillä mielestäni ne ovat jo enemmän itsestäänselvyyksiä kuin trendejä. Uskon, että vuosi 2018 pitää sisällään paitsi haasteita, myös positiivisia käänteitä ja suuria mahdollisuuksia. Markkinoijan tulisi pitää korvat ja silmät auki jotta osaa havaita uusia tilaisuuksia ja valmistautua tulevaan. Mitä tapahtuu, kun alamme ajaa itseohjautuvilla autoilla eikä meidän tarvitse enää seurata liikennettä? Entä jos tekoäly pääsee käsittelemään ihmisen muistia ja unelmia? Näihin kysymyksiin ei voi vielä vastata, mutta yksi asia on varma: ihmisten ja teknologian välinen suhde voimistuu.

Silvia Karkonen, Content Producer

Viimeisimmät artikkelit