SMOY vahvistaa integroidun markkinointiviestinnän osaamistaan; Leena Periaho ja Markus Lehtonen suunnittelujohtajiksi.

Lokakuu 2012

Leena PeriahoMarkus LehtonenPekka Palokorpi

Leena Periaho ja Markus Lehtonen on nimitetty suunnittelujohtajiksi Mainostoimisto SMOYhin. Molemmat osallistuvat myös toimiston johtoryhmätyöskentelyyn. Periaho ja Lehtonen siirtyivät SMOYhin perustamastaan Folk Finlandista lokakuun alussa. Tätä ennen he ovat työskennelleet mm. Familyssa ja SEK&Greyssä ja vaikuttaneet yleisesti mainosalalla mm. kouluttajina ja kilpailujen tuomaristoissa.

Pekka Palonkorpi on nimitetty ADksi Mainostoimisto SMOYhin. Hän siirtyi SMOYhin TBWAlta syyskuun lopussa ja on työskennellyt tätä ennen ADna mm. OSGssa ja Grey Connexionissa.

”SMOY tunnetaan 30-vuotisesta kokemuksesta, tuloksellisuudesta ja asiakkuusmarkkinoinnin osaamisesta. Ketteryys on ollut osa arkeamme jo kauan ennen mainostoimistojen viimeisintä murroskautta. Viime vuosina tekemisessämme on lisäksi korostunut integroitunut ja erityisesti digitaalinen markkinointiviestintä. Vahvuutenamme onkin monipuolinen tuloksellisen markkinointiviestinnän ymmärrys, jota hyödynnämme mediariippumattomasti eri kanavissa. Tätä osaamista haluamme vahvistaa edelleen uusien rekrytointiemme avulla”, kertoo toimitusjohtaja Maria Blomberg.

Mainostoimisto SMOY Oy on perustettu 1980 ensimmäiseksi asiakkuusmarkkinointiin erikoistuneeksi mainostoimistoksi. SMOY on vakavarainen, yksityisomisteinen, n 15 hengen mainostoimisto ja asiakkaitamme ovat mm. Allergia- ja astmaliitto, Electrolux Professional, Garmin, Ifolor, Nordea Rahoitus, Pieni ele, Restel, Synsam-optikkoketju ja Viherpeukalot.


Lisätietoja:

Toimitusjohtaja Maria Blomberg, 040 732 2902 tai maria.blomberg@52.59.215.158

Suunnittelujohtaja Markus Lehtonen, 0400 499 986 tai markus.lehtonen@52.59.215.158

Suunnittelujohtaja Leena Periaho, 040 508 6453 tai leena.periaho@52.59.215.158