Vakituiset freelancerit tulivat jäädäkseen

Maaliskuu 2022

Turbulensseina aikoina uudet työn tekemisen tavat ovat lyöneet läpi: freelancerista mainostoimisto saa supertalenttia tilattuun tarpeeseen (tyhjäkäynnistä ei tarvitse maksaa palkkaa), asiakas täydellisesti sitoutuneen suunnittelijan (free ei vaihda työpaikkaa!) ja suunnittelija kaipaamansa vapauden. Win-win-win! 

Muistan miten urani alkuaikoina freelancereihin suhtauduttiin vain hetkellisenä hätäapuna. Heidät huhuiltiin paikalle vasta silloin, kun oltiin jo pahasti pulassa. Freelancereita käytettiin enimmäkseen taktisiin kiirehommiin, kun esimerkiksi konseptisuunnittelu jätettiin toimiston vakiporukalle. Tästä johtuen siirtyminen freelanceriksi epäilytti minua, vaikka suunnittelijan vapaus kiinnosti kovasti.

Ajatus vapaudesta kuitenkin kutkutti niin, että aloin tutkimaan asiaa. Sparrasin aiheesta mainostoimistopomojen kanssa. Voisiko konseptisuunnittelua tai muita isoja kokonaisuuksia tehdä freenä?  Viestittelin entisille asiakkaille. Ostaisitteko palveluitani freelance-pohjalta? Vaikka nämä olivat silloin monille uusia ajatuksia, palaute oli positiivista. Monet haastattelemani ihmiset olivat jo odottaneet muutoksen tulevan.

Silti päätös jättää vakityön turva oli iso. Mutta tunne siitä, että se oli tehtävä, oli vahvempi. Vielä viime metreillä eräs toimisto yritti palkata minua, mutta annoin täysin mahdottoman palkkapyynnön, jotten minä sortuisi päätöksessäni.

Odotin vaikeuksia. Taloudellista tiukkuutta. Yksinäisiä hetkiä. Turhaa stressiä.
Mitään pahaa ei kuitenkaan tapahtunut. Yllättäen kaikki sujui hyvin alusta asti. Mistä se mahtoi johtua? Löysin ainakin ne kuuluisat kolme pointtia:

 

  1. Ajoitus onnistui

    Melko pian aloittamiseni jälkeen moni muukin hyppäsi kelkkaan. Mainostoimistot vähensivät porukkaa reilulla kädellä. Alkoi syntyä erilaisia kevyt yrittäjyys -konsepteja ja palveluita. Yhtäkkiä tilanne kääntyi päälaelleen: nimenomaan juuri kokeneita suunnittelijoita haluttiin työllistää free-suhteessa. Toimistot halusivat vakituisia freelancereita remmiinsä adhock-ajattelun sijaan. Syntyi toimistoja, joiden ydin perustui juurikin freelance suunnittelijoiden käyttöön. Lähtötilanteeseen nähden muutos on ollut hämmästyttävän suuri ja nopea.

 

  1. Kokemus auttoi

    En usko, että olisin urani alkupuolella pärjännyt freelancerina erityisen hyvin. Kun tehnyt kaikkea, kokenut onnistumisia ja epäonnistumisia – ei pelkää mitään, koska tietää, että kaikesta on aina lopulta selvitty hienosti. Tunne siitä, että osaa työnsä hyvin, kantaa pitkälle – antaa siivet.

 

  1. Verkosto vahvisti

    Kun on ollut alalla pitkään, tietää ja tuntee kaikki taitavat tekijät. Olen saanut apua aina, kun olen sitä tarvinnut. Kiitos siitä rakkaat kollegat ja ystävät! Olen antanut täysillä takaisin. On todella palkitsevaa suositella hyviä tyyppejä. Välillä minusta tuntuu, että olen täyspäiväinen työnvälitystoimisto 😊

 

Mitä sitten tein vapaudellani? Otin päätösvallan työelämästäni omiin käsiini. Teen töitä juuri niiden tiimien kanssa, joilla homma toimii ja flow kantaa. Lisäksi lähdin kavereiden kanssa perustamaan start uppia, kirjoitin 9 kirjaa, lomailen useammin, treenaan päivittäin, luen enemmän, sometan vähemmän, nukun paremmin, stressaan väh… Lopetan pitkän listani tähän. Hämmästyksekseni yksi muutos avasi ovia oikeastaan kaikille elämänalueille. Muutos sekä vaatii rohkeutta ja kokeilunhalua että lisää niitä.

Anne Kuusela, freelancer copywriter ja konseptisuunnittelija

PS. Ensimmäisen copywriterin vakityöpaikkani sain mainostoimisto Smoysta vuosituhannen vaihteessa. Nyt parikymmentä vuotta myöhemmin palasin freelancerina aivan toisenlaiseen Smoyhin. Ympäri mennään, yhteen tullaan.